Kartoitamme jatkuvasti asiakastarpeita ja seuraamme markkinoiden kehitystä. Palveluja ja käytäntöjä kehitämme asiakasryhmien ja sopimustoimittajien kanssa.

 

10.12.2010 - 16:30

Ajankohtaista Kuntahankinnoilta - Marraskuu 2010

Valmiit sopimukset, joihin voi edelleen liittyä

 

Oheisessa liitteessä on lueteltu voimassaolevat puitesopimukset, joihin voi edelleen liittyä. Sopimuksia on tällä hetkellä 23.

19. Microsoft –ohjelmistojen käyttöoikeuksien hallinta

”Ohjelmistolisenssit – mikä maksaa” Toimitusjohtaja Mika Helaskoski, Crayon Oy


Käynnissä olevat kilpailutukset

 

Työn alla on nyt 11 kilpailutusta. Alla on niistä hiukan lisätietoa ja aikataulussamme on esitetty kunkin kilpailutuksen yhteyshenkilö, jolta saa tarkempaa informaatiota. Suurin osa näistä kilpailutuksesta on siinä vaiheessa, että tarjouspyyntöä ei ole vielä lähetetty, joten nyt mukaan ilmoittautuminen hyödyttää kaikkia osallistujia parempina tarjouksina.

20. Työterveysjärjestelmä

Työterveyshuollon tietojärjestelmäkilpailutuksessa on nyt mukana 10 asiakasta, tarjouspyyntö on ulkona ja tarjouksia odotellaan joulukuun alussa. Sopimus on käytettävissä alkuvuonna 2011 ja siihen on edelleen mahdollista liittyä.

21. Toimistokalusteet

Toimisto-, opetus- ja päiväkotikalustamista koskevassa kilpailutuksessa tarjouspyyntö lähtee nyt marraskuun lopussa ulos. Puitesopimuskausi on 4 vuotta Maaliskuusta 2011 alkaen.

22. Matkatoimistopalvelut

Matkatoimistopalvelussa tarjouspyyntö on lähetettävissä 23.11.2010. Puitesopimuskausi on 4 vuotta helmikuusta 2011 alkaen.

23. Koulutarvikkeet

Koulu-ja askartelutarvikkeiden tarjouspyyntö lähtee 15.12. mennessä ja sopimus on käytettävissä maaliskuussa 2011. Tarjouspyynnön sisältöön ja hintoihin pääsee vaikuttamaan vielä ilmoittautumalla mukaan.

24. AV-laitteet

AV-laitteiden kilpailutukseen on tarkoitus sisällyttää mm. projektoreita, esitystauluja, dokumenttikameroita ja näyttöjä oheislaitteineen opetus- ja neuvottelutilakäyttöön, sekä optiona näiden laitteiden asennuspalvelut. Nelivuotinen puitesopimus on tarkoitus solmia helmikuussa 2011.

Pyydämme hankinnasta kiinnostuneita kunta-asiakkaita ottamaan yhteyttä, vielä on mahdollisuus vaikuttaa sopimuksen sisältöön.

25. Työvaatteet

Sopimus kattaisi kuntien omistukseen hankittavat mm. hoito-, keittiö- , siivous- ja teknisen henkilöstön työasut, myös oppilaitoskäyttöön, sekä niihin liittyvät mitoitus-, pesula- ja hyllytyspalvelut.

26. Lääke-ja teollisuuskaasut

Puitesopimus sisältää lääke- ja teollisuuskaasut, pullojen ja pattereiden vuokrauksen sekä kunnonvalvontasopimuksen ja muita kaasulaitteisiin liittyviä palveluita (mm. asennus- ja huoltotyöt).

27. Koulukirjat

Koulukirjat kilpailutetaan kevääseen 2011 mennessä, mikäli saadaan riittävä osallistujamäärä kasaan.

28. Kodinkoneet

Kilpailutusta keväällä 2011 valmistellaan. Kilpailutus tulee sisältämään yleisimmät laitteet (mm. uunit, hellat, kylmälaitteet) sekä niiden toimitus- ja asennuspalveluita. Kilpailutukseen Ilmoittautumalla pääsee vaikuttamaan laitteiden vaatimuksiin sekä palvelusisältöön.

29. Hotellit, majoitus

Hotelli- ja majoituspalveluiden tarjouspyyntö on lähdössä ulos 24.11.2010. Puitesopimuskausi on 4 vuotta helmikuun alusta 2011 lukien.

30. IT-asiantuntijapalvelut

Puitesopimus IT-asiantuntijapalveluista kilpailutetaan yhteistyössä kuntien palvelukeskusyhtiö KPK ICT Oy:n kanssa. Alustavina osa-alueina tulevat olemaan mm. projektihallinta-, tietoturva-, suunnittelu- ja määrittelypalvelut sekä tietohallinnon johtamisen asiantuntijapalvelut.

 

Myöhemmin v. 2011 käynnistyvät kilpailutukset

 

Kilpailutus keväällä 2011
Elintarvikkeet
Pesuaineet, siivoustarvikkeet, pehmopaperit
Keikkalääkäripalvelut
Energiatehokkuuskumppanin kilpailuttaminen
IT- laitteet
Postimaksut
Valvontakamerapalvelut

Muita mahdollisia keväällä 2011
Sairaalatarvikkeet
Teknisen alan pientarvikkeet (ruuvit ym.)
Painotuotteet
Rakennustarvikkeet, puutavara
Vartiointipalvelut
Videoneuvottelupalvelut
Katuvalaistus; energiansäästölamput, polttimot
IBM-lisenssit (Lotus, Tivoli, Websphere jne.)
Kirjaston kirjat

Ystävällisin terveisin,

KL-Kuntahankinnat Oy
 

« Näytä kaikki ajankohtaiset