![]() |
Kuntahankinnat toimii tehokkaasti ja matalalla organisaatiolla. Käytämme ulkopuolisia asiantuntijoita, jotka täydentävät osaamistamme. |
Yritys
KL-Kuntahankinnat Oy on hankintalain 11 §:n tarkoittama Suomen Kuntaliitto ry:n omistama yhteishankintayksikkö. Kuntahankinnat toteuttaa hankintalain 31 §:n mukaisia puitejärjestelykilpailutuksia, huolehtii puitesopimusten tekemisestä sekä niiden ylläpidosta asiakkaittensa puolesta.
Kuntahankintojen asiakkaita voivat olla suomalaiset kunnat, kuntayhtymät, hankintarenkaat, kunnalliset liikelaitokset sekä kuntien omistamat konserniyhtiöt, joista on tietoa Kuntaliiton sivustolla www.kuntaliitto.fi. Asiakkaina voi olla myös hankintayhteistyösopimuksen kautta muita julkisia hankintayksiköitä (mm. Keva ja Suomen ev.lut. ja ortod. kirkon organisaatiot), jotka tekevät hankintapäätöksen ja hankintasopimuksen omissa nimissään Kuntahankintojen valmistelemien hankinta-asiakirjojen pohjalta. Tällä hetkellä kunta-asiakkaita on yhteensä yli 500 eri puolilta Suomea ja kirkon organisaatioita yhteensä 160.
Kuntahankinnat kilpailuttaa puitejärjestelyjä ns. avoimina kilpailutuksina, joka mahdollistaa sen, että puitejärjestelyyn voi liittyä edellä mainittuja asiakkaita koko sopimuskauden aikana.
Asiakkaat hankkivat Kuntahankintojen kilpailuttamia tuotteita ja palveluita pääsääntöisesti tekemällä tilauksia järjestämättä omaa tarjouskilpailua. Usean sopimustoimittajan puitejärjestelyissä asiakkaat voivat tehdä kevennettyjä kilpailutuksia tai ne tekee Kuntahankinnat. Joissakin puitejärjestelyissä asiakas ja sopimustoimittaja solmivat puitesopimukseen perustuvan asiakassopimuksen tuotteen tai palvelun tarkemmasta sisällöstä sekä muista käytännön järjestelyistä Kuntahankintojen koordinoimana.
Asiakkaat antavat kilpailutuskohtaisesti Kuntahankinnoille kirjallisen sitoumuksen liittyessään mukaan puitejärjestelyyn. Sitoumukseen kuuluvat liitteet 1: Yleiset ehdot, 2: Vastuunjakotaulukko, 3: Muut asiakkaan organisaatiot.
Kuntahankinnat keskittyy kilpailutuksiin, joissa volyymiä keskittämällä saadaan mittakaavaetua hintasäästöinä ja prosessihyötyinä ja joissa paikallista tarjontaa ei yleensä ole. Tarjoajayritykset ovat etupäässä kansallisia tai globaaleja.
Kuntahankinnat toimii voittoa tavoittelemattomasti, eikä jaa omistajalleen osinkoa. Toimintansa Kuntahankinnat rahoittaa sopimustoimittajien maksamilla palvelumaksuilla (keskimäärin 1,4 %, vastaava ansaintamalli Hansel Oy:llä ja joillakin muilla hankintayksiköillä). Palvelumaksun osuus sisältyy kuntien tuotteista maksamiin ostohintoihin. Yhteishankinnalla saatuihin volyymietuihin (säästöt 6-40% + työkustannukset) verrattuna palvelumaksun vaikutus on erittäin pieni.
Yhtiössä on töissä kuusi henkilöä, jotka kaikki hoitavat kilpailutuksia. Ulkopuolista osaamista hankintaan runsaasti verkostoista.Yhtiöllä on kokeneista ammattilaisista koottu hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.
KL-Kuntahankinnat Oy:n hallitus »

